Iankaikkiset

(Kirja on päivityksen alla. Älkää uskoko mihinkään muuhun kuin nimiin.)

Alkuhenget loivat maailman, mutta Iankaikkiset ottivat kansat suojiinsa. Siksi niitä palvotaan ja ylistetään. Kullakin kansalla on oma Iankaikkisensa, joka valmistaa kansalleen kuolemanjälkeisen maailman. Iankaikkiset itse eivät koskaan tule maan pinnalle, mutta heillä on palvelijoita, jotka hakevat kuolleiden hengen heidän ruumiistaan ja johdattaa sen kuolemanjälkeiseen. Nämä palvelijat saattavat myös tuoda viestejä ja toimia Iankaikkisen "työkaluina" tämän tehdessä ihmetekoja. Kukin palvelija muistuttaa ulkoisesti herransa kansan ulkoisia puitteita joillakin eroavaisuuksilla. Toisin kuin monissa muissa maailmoissa, Antanyan Iankaikkiset ovat todella olemassa tai ainakin niiden palvelijat ovat, sillä niitä on nähty. Vaikka kansoilla on mielikuva kuolemanjälkeisestä maailmastaan, ei mitään varmaa tietoa ole, eikä tiedetä missä muodossa henki "elää" tuossa maailmassa. On arveltu, että se olisi unenomainen tila, tai paikka, jossa henki nukkuu ikuisesti näkemättä unia. Toisaalta arvellaan myös, että henki "eläisi" tuossa maailmassa kuten me täällä. Yksi monista arveluista on myös, että henki "eläisi" maailmassa jonkin aikaa, mutta vaipuisi sitten ikuiseen unettomaan uneen. Meistä elävistä kukaan ei kuitenkaan todella tiedä.

Iankaikkisten kutsuminen ja kansojen jako

Kun Alkuhenget olivat luoneet maailman ja kasvit ja eläimet, loivat he seitsemän Iankaikkista. Yksi kuin ylväs ja mukaileva kuningas,yksi arvaamaton kuin ukkonen, yksi voimakas hyvä ruhtinatar, yksi kuin hellä ja huolehtivainen emo, yksi hyvä, mutta naiivi, yksi sanassaan varma ja tuessaan luotettava sekä yksi ylitse muiden rakastava. Heidän nimensä olivat Thuska, Ceenia, Bamiento, Mae, Metsäneito, Uogenda ja Amadimus. Nämä seitsemän olivat kuolemattomia ja voimiltaan suuria. He elivät lukemattomia ajankiertoja maan päällä, mutta heidän sitä tietämättään Alkuhenget suunnittelivat heille uutta kohtaloa. Ne loivat Antanyan maailmantasolle seitsemän uutta maailmaa täynnä tyhjyyttä. Ja kun tämä oli tehty, Alkuhenget kutsuivat Iankaikkiset koolle. Iankaikkiset saapuivat kuulemaan, mitä Alkuhengillä oli heille sanottavanaan. Ja he saivat kuulla uudesta tehtävästään. "Kukin teistä, Iankaikkiset, korotetaan tältä maalta toisiin maailmoihin. Kullekin annamme yhden maailman hallittavaksi, mutta ei kuten täällä eläväisten maailmassa, vaan kuolemanjälkeisessä. Kukin teistä valmistakoon sen kuten haluaa ja kun aika on täysi, tähän maailmaan syntyy tai saapuu seitsemän kansaa, elää ja kuolee. Ja kukin teistä saa oman kansansa ja kun joku siitä kuolee, korotatte te hänen henkensä maailmaanne, kuolemanjälkeiseen, jossa te annatte hengelle ikuisen kodin." Näin neuvoivat Alkuhenget Iankaikkisia. Thuska nyökkäsi. Hänen maailmastaan tulisi Tuonela. Ceenia nyökkäsi. Hänen maailmansa olisi Cepoina. Bamiento nyökkäsi. Hänen maailmansa tulisi olevan Banhalla. Mae ja Metsäneito nyökkäsivät. Maen maailma sai nimen Taivaanmaa ja Metsäneidon maailmasta Kotomaa, suostuvaisen Uogendan maailmasta tulisi Gandonia. Mutta Amadimus pudisti päätään. "Ei, Äiti Maa, Veli Tuuli, Sisar Vesi, minä tahdon jäädä tähän maailmaan. Se on minulle hyvin rakas. Tahdon elää täällä ja tehdä hyvät tekoni heidän vielä eläessään." Näin sanoen Amadimus poistui vielä huomaamatta mitä oli juuri sinetöinyt.

Ja niin kuusi Iankaikkista korotettiin kuolemanjälkeiseen ja maailmoissaan he aloittivat muutostyön poistaen tyhjyyden, luoden tilalle sen, mitä halusivat. Myöhemmin, ensimmäisten kansojen syntyessä tapahtui ensimmäinen jako ja ahne Thuska halusi ensimmäisen kansan; pikkupirut. Mae otti huostaansa pienenkelit. Kauan tämän jälkeen, saapui Antanyaan ensimmäinen kansa ulkopuolelta; ihmiset. Heidät otti Metsäneito hoidettavakseen. Mutta ihmiset osoittautuivat nopeasti muita vahvemmiksi ja Thuska iski silmänsä heihin. Viekkaana hän sai sinisilmäisen Metsäneidon vaihtamaan keskenään kansoja ja niin ihmiset siirtyivät hänen hoteisiinsa, pikkupirut Metsäneidon. Kyseessä on tähän mennessä ainut kansanvaihdos Iankaikkisten välillä. Seuraava Antanyaan saapuva kansa, elvekryptit, olivat myös erikoisessa asemassa, sillä heidät oli ennustettu Amadimuksen kansaksi -mutta Amadimus ei ollut noussut muiden muassa kuolemanjälkeiseen. Niinpä kukaan ei kutsunut heitä heidän kuoltuaan, vaan heidän sielunsa jäivät vaeltamaan maan päälle. Näin jatkui tuhansia ajankiertoja, kunnes Thuska ahneudessaan lopulta riisti heidät omakseen ja lähetti palvelijansa tappamaan elvekryptikansaa, niin ettei kukaan siellä voisi nousta Iankaikkiseksi kansalleen. Kuten tiedetään, yksi kuitenkin nousi -Eninkhamen. Ja kun kaikki oli ohi, kaikki tähän mennessä Antanyaan tulleet kansat olivat saaneet Iankaikkisensa.

Thuska

Ihmisten Iankaikkiseen, jota kutsutaan Thuskaksi ja Tuonelan Herraksi on liitetty monia ikäviä piirteitä. Hänen sanotaan olevan armoton ja kostonhimoinen eläviä kansoja kohtaan. Hän on voimakas ja suuttumuksessaan kohtalokkaan turmiollinen. Toisaalta hän on myös erittäin reilu Iankaikkinen. Hän elelee kuolemanjälkeisessä maailmassaan rauhallisena eikä lietso kärsimyksiä tähän maailmaan ellei häntä loukata. Thuska on neuvottelujen ja kompromissien Iankaikkinen. Ihmiset kuitenkin pelkäävät kuolemaa ja Thuska on kuvattu mustaksi ja pelkoakin herättäväksi. Hänen maailmansa sijaitsee maan alla luolissa ja tunneleissa, sumuisten ja hämärien maanalaisten tuulten lomassa. Thuska on kuuluisa useista kansoistaan: ensin hänellä oli pikkupirut, sittemmin ihmiset ja hetken aikaa myös elvekryptit. Tarina tuolta historian ajalta ei ole mitenkään Thuskaa imarteleva, sillä siihen kuuluu veritöitä ja petoksia. Kuka lie loukannut Thuskaa niin verisesti, että hän katsoi oikeudekseen riistää vailla Iankaikkista olevat elvekryptit voimansa alle. Jotkut sanovat, että puhuttuaan ihmiset omaksi kansakseen Thuska alkoi vihata pikkupiruja. Ne olivat hänen silmissään aiheuttaneet hänelle vain vaivaa ja sen vuoksi hän lietsoi pikkupiruvihan ihmisiinkin. Mutta tämä on vain kansansatu.
Thuskan palvelijoita kutsutaan Mornahheiksi tai toisinaan Viikatemiehiksi. Ne olivat hänen palvelijoitaan pikkupirujen aikaan ja ovat yhä. Ne ovat ihmisiä pidempiä ja verhoutuneet raskaaseen mustaan kaapuun. Kyllin läheltä voi nähdä sen alla liikkuvan luurangon. Mornahhit liikkuvat normaalisti vailla esineitä, mutta noutaessaan kuollutta tai enteillessään kuolemaa ne kantavat luisessa kädessään raskasta viikatetta. Niiden hengitys on enteilevää ja huokauksenomaista. Sanotaan ihmisten joskus jopa neuvotelleen Mornahhin kanssa, mutta se on jälleen yksi taru.

Eninkhamen

Elvekryptien Iankaikkinen on ainut Iankaikkisiin liittynyt sitten Syntymänajan. Hän eli elvekryptiyhteisössä aikaan, jolloin Tuonelan Herra kaappasi kansan itselleen ja alkoi tappaa elvekryptejä. Mornahh ilmestyi ja tappoi koko Eninkhamenin metsässä asuvan heimon hänen ollessa vasta vauva. Ihme kyllä, hänet pelasti pikkupiru nimeltä Piname. Aikanaan Eninkhamen kutsui muut Iankaikkiset taakseen ja kohtasi Tuonelan Herran. Hän kuoli, mutta kuollessaan hänen henkensä kohosi Iankaikkiseksi ja hän vaati elvekryptikansaa itselleen. Eninkhamen on kovien aikojen voimakkaaksi koulima ja hän on huolehtiva ja lämmin kansaansa kohtaan. Eninkhamen on naishahmo ja hänen maailmansa kuvitellaan kauniiksi ja kuumottavaksi, auringonpaisteiseksi. Hänen palvelijoitaan ovat Suurelvekryptit, jotka loistavat hopeista valoa ja ratsastavat siivettömillä ratsuilla, jotka silti kykenevät kulkemaan taivaan poikki. He ovat pukeutuneet kultaiseen ja peittäneet silmänsä valkealla siteellä.

Ceenia

NocyrnistenIankaikkinen on kuviteltu kansaansa rakastavaksi, mutta muita kansoja kohtaan kylmäksi ja oikukkaaksi ja hänen maailmaansa kutsutaan Cepoisnaksi. Hän vahtii kansansa tekemisiä ja hän saattaa joko rakastaa yksittäistä nocyrnistä, tai kääntää tälle selkänsä. Yleensä kuitenkin hänen suhtautuminen suojatteihinsa on neutraalia. Etenkin muiden kansojen kanssa paljon tekemisissä olevat tai toiseen kansaan kuuluvaan rakastuneet nocyrnikset käyttävät paljon aikaa Iankaikkisensa palvomiseen ja ylistämiseen, sillä kuten sanottu, Ceenia on oikukas. Tämän sanotaan johtuvan siitä, kuinka muut kansat vihaavat nocyrniksiä, mutta se on vain arvaus. Ceenia voi kuitenkin alkaa pitämään yksittäisestä muuhun kansaan kuuluvasta henkilöstä, jos tämä osoittaa kunnioitusta myös Ceenille. Kaiken kaikkiaan nocyrnisten Iankaikkinen on yksi kaikkein arvaamattomimmista, mutta nocyrniskansa yleensä rakastaa häntä, sillä hän yleensä on myös ainut, joka välittää nocyrniksistä (jotka usein elävät yksin). Ceenin palvelijoita ovat Klevianit. Ne ovat hieman nocyrniksiä suurempia ja niillä on kaksi siipiparia yhden sijasta. Myös Klevianien korvat muistuttavat lepakon siipiä ja heillä on molempien silmien alla, yllä tai ympärillä musta kuvio. He ovat pukeutuneet mustaan voimakkaasti laskostettuun kankaaseen, joka ei peitä heitä kauttaaltaan. (Klevianien yksikkö=Kleviani)

Bamiento

Mintaurien Iankaikkinen on voimakas ja sopua rakastava, eikä ole lainkaan kiinnostunut siitä, mitä muut kansat tekevät. Hän on kuin ylpeä peuralauman kruunupäinen johtaja; kunnioitettava, ylväs. Kansansa ihannoi häntä, vaikka hän ei ole kovin läheinen. Bamienton kuolemanjälkeisen maailman kuvitellaan olevan valoisa ja lämmin, mäntymetsäinen. Hänen palvelijoitaan kutsutaan Peurakuninkaiksi, vaikka heillä on oikeastaan saksanhirven ruumis, mutta kuten mintaureilla, heilläkään ei ole eläimen kaulaa ja päätä, vaan sen korvaa ihmisruumiin yläosa. Heidän päästään kasvaa upea saksanhirviuroksen sarvikruunu ja heillä on hieman vinot, kauttaaltaan mustat silmät.

Mae, Äiti

On erikoista, että pienenkelit kutsuvat Iankaikkistaan Maeksi eli Äidiksi. Se on luultavasti yksi niistä seikoista, miksi heitä pidetään enemmän lapsen kuin aikuisen veroisina. Se on kummallista myös siksi, että pienenkeleillä ei syntytavastaan johtuen ole äitiä sen enempää kuin isääkään. He puhelevat usein Iankaikkiselleen, vaikkeivät saakaan vastausta. He itse sanovat, että heistä tuntuu, kuin Äiti olisi paikalla, kun he puhuvat hänelle. Äiti on hyvin rakastava ja huolehtiva Iankaikkinen. Pienenkeleiden Iankaikkista pidetään pitkälti äitihahmona. Hänen maailmansa kuvitellaan olevan pumpulimaisesta pilvestä tehty, onnen tyyssija, jossa pilvien alla oleva maa on peittynyt korkeaheinäisiin peltoihin ja kukkaketoihin. Hänen palvelijansa, Arkkienkelit, ovat kuin aikuisiksi kasvaneita pienenkeleitä ja heillä on kaksi suurta siipiparia. He ovat pukeutuneet kauttaaltaan valkoiseen vahvasti laskostettuun vaatteeseen ja loistavat valkeaa valoa. Heillä on lämmin hymy ja ystävälliset silmät.

Metsäneito

Alunperin Metsäneito oli ihmisten Iankaikkinen, ennen kuin Thuska puhui heidät itselleen. Metsäneito on hieman sokea, sillä hän tahtoo nähdä kaikessa hyvää. Hän myös tahtoisi olla kansalleen äärimmäisen hyvä, mutta ei kykene tekemään mitään muiden kansojen pikkupiruja kohtaan tuntemalle vihalle ja tämä saa hänet usein hyvin onnettomaksi. Hän on hyvin haavoittuva Iankaikkinen ja kaipaa jatkuvasti kansansa tukea ja sitä hän saakin, sillä pikkupirut rakastavat häntä. Outoa kyllä, häntä ei rakasteta samalla tavalla kuin pienenkelit rakastavat Äitiään, vaan kuin joku rakastaa luonnon kauneutta ja kesän lämpöisiä säteitä. Metsäneidolla on kahdenlaisia palvelijoita; niitä, jotka syntyivät silloin, kun hän sai ihmiset kansakseen, sekä niitä, jotka syntyivät kun pikkupiruista tuli hänen kansansa. Ihmistenajalta ovat ihmisiä muistuttavat Metsähenget. Niiden iho on vihreä ja niillä on pitkät vihreät hiukset. Outoa kyllä, niillä ei ole kokonaista ruumista, vaan se muuttuu henkimäiseksi oletettavasti jossakin keskivartalon alueella. (Kukaan ei tiedä missä kohtaa tarkalleen). Yllään niillä on vihreä vaate, joka peittää niiden olkapäät ja käsivarret, sekä muun kehon ja liehuu niiden liitäessä maan pinnan yllä. Pikkupirujen myötä syntyivät Arkkipirut. Niillä on paljon yhteistä Arkkienkelten kanssa siinä mielessä, että ne ovat kuin aikuisiksi kasvaneita pikkupiruja. Niiden jalat kuitenkin ovat muuttuneet ihmismäisiksi pikkupirujen monimutkaisen rakenteen tilalle ja ne ovat saaneet parin suuria siipiä. Arkkipirujen siivet ovat kuin linnun, mutta höyhenten pinta on kuin karvaa -punaista tai mustaa, riippuen Arkkipirun turkin väristä. Arkkipirut ovat lempeitä, vaikka ne usein esiintyvät ihmisten tarinoissa hirvittävinä petoina.

<< Takaisin